perjantai 31. lokakuuta 2014

Vilinää, melskettä, helinää, helskettä

Kissaneiti Milka muutti taloon puolitoista viikkoa sitten. Helmi-Orvokki on kovasti yrittänyt saada Milkaa leikkimään kanssaan, mutta toistaiseksi Milka ei ole juuri innostunut Helmin leikkiinkutsuyrityksistä. Koko lauma on ollut hieman hämmennyksissä uudesta tulokkaasta, mutta hienosti kaikki on kuitenkin sujunut. Hetkittäin on kyllä vauhtia, menoa ja meininkiä, kun kissaneito  "hieman" laittaa tuulemaan. Yleensä öisin... 

Helmiltä poistettiin viikko sitten kolme sitkeästi paikoillaan nököttävää maitokulmahammasta. Pysyvät kulmahampaat olivat jo hyvän matkaa näkyvissä. Helmi meni reippaana koiratyttönä eläinlääkäriin, mutta eläinlääkärissä kaikki ei sujunut toivotulla tavalla. Ensimmäinen rauhoittava pistos lihakseen oli ok, mutta eläinlääkärillä oli vaikeuksia löytää laskimoa etutassusta. Hän ryhtyi kuitenkin laittamaan anestesialääkettä laskimoon, mutta aine meni vääriin kudoksiin ja ilmeisesti sattui melkoisesti, koska Helmi havahtui rauhoituksesta parkaisten ja hätääntyneenä. Eläinlääkäri yritti seuraavaksi löytää laskimoa uudella kanyylilla toisesta tassusta, tuloksetta. Kolmannella kanyylilla jälleen ensimmäisestä tassusta ja kun sekään ei onnistunut, niin neljäs yritys pienellä perhoskanyylilla jälleen toisesta tassusta. Perhoskanyyli oli jotenkuten ehkä laskimossa ja nukutusta syvennettiin, mutta kun hampaiden poisto alkoi, heräsi Helmi-parka jälleen :( Seuraavaksi Helmi sai puudutetta ikeneen ja loppu sujuikin hyvin ja Helmi sai herätyspiikin. Herätyspiikki ei sitten puolestaan Helmiä herättänytkään, vaan koiraneiti nukkui monta tuntia niin syvässä unessa, että piti vielä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Eläinlääkäri rauhoitteli hätääntynyttä kotiväkeä ja heräsihän Helmi sitten aikanaan hyvin levänneenä :) Helmin saamiin anestesialääkkeisiin kuului myös aine, jossa on doping-sääntöjen mukaan 28 vrk:n varoaika. Näin ollen saimme maitokulmahampaiden myötä heittää hyvästit myös osallistumiselle viikon päästä olevaan pentunäyttelyyn Helsingin messukeskuksessa, jonne Helmi oli menossa. Helmille ei kuitenkaan vaikuttanut jääneen eläinlääkärireissusta traumoja, sillä Helmi pääsi mukaan eläinlääkäriin muutamaa päivää myöhemmin, kun Milka meni rokotettavaksi. Helmi hyppäsi suoraan eläinlääkärin syliin luottavaiseen tapaansa <3 Tällä kertaa Helmi saikin syödä eläinlääkärin luona pelkästään herkkuja kurjien juttujen asemasta.

Helmi-Orvokki ja matte pääsivät jälleen treenaamaan pelastusharjoittelualueelle. Molemmilla oli tosi jännää :D Ohjelmassa oli rakennusetsintää alueelle harjoittelua varten rakennetuissa konttitaloissa. Treenit kestivät pitkään ja niinpä Helmikin sai odottaa vuoroaan yksin autossa useamman tunnin. Kun hain Helmin autosta, oli se hieman hämmentynyt ja pelokaskin. Viereisissä autoissa oli ajoittain kovaäänisesti huutavia sakemanneja ja toisesta autosta meni myös pari-kolme kertaa varashälyttimet päälle, joten ehkä pikkukoiruus oli tuntenut olonsa autossa aika orvoksi ja yksinäiseksi, pääosin kun kuitenkin on ja elää osana isoa koiralaumaa. Helmin hämmennyksen vuoksi päätettiin, että ensimmäinen maalimies ei menekään pimeään konttiin, joka olisi ollut taas aivan uusi ja erilainen kokemus, vaan maalimies lähti hiljalleen kävelemään pelastusharjoittelualueella olevaa puuta päin ajettua autoa kohti ja asettui auton eteen makuulle. Helmi näki ehkä 100 metrin päästä maalimiehen kävelyn autolle. Helmi päästettiin vapaaksi ja hiljalleen lähdettiin kävelemään vinosti maalimiestä kohti. Pienen miettimisen jälkeen Helmi lähti itsenäisesti maalimiehelle. Helmille kohtalo tuntuu asettavan treeneihin vesiesteitä, sillä välille osui oja, joka ei Helmiä taaskaan hidastanut. Tässä vaiheessa Helmi oli jo ihan vapautunut jännityksestään ja otti koko ilon irti makkaran syömisestä. Toinen maalimies menikin sitten jo Helmin nähden säkkipimeään konttiin, ehkä pari metriä kontin sisään. Konttiin päästäkseen Helmin oli hypähdettävä pari porrasta, joista toinen oli ritilärappunen, mutta ei mikään näistä tuottanut ongelmaa, intoa uhkuen ampaisi pimeään konttiin ja viihtyi siellä erinomaisesti makkaraa syöden. Tässä vaiheessa todettiin, että tosi paljon uusia asioita taas pikkuiselle, lopetetaan erinomaiseen onnistumiseen, eikä ahnehdita liikaa. Oli kiva treeni <3

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Puuhaa riittää


Hiukan heikosti tulee blogia päivitettyä, kun vuorokaudessa on niin kovin vähänlaisesti tunteja :( Ei siinä tunnu auttavan sekään, että Helmi-Orvokki päättäväisesti herää (ja samalla herää matte) klo 5.03-5.08, olipa pyhä tai arki :D

Helmilläkin riittää kiireitä. Ohjattua naksutinkoulutusta on jäljellä enää yksi kertaa tällä erää ja luultavasti jätetään se nyt tauolle loppuvuoden ajaksi. Arkisena syynä ihan rahakin, mutta meillä tuntuu olevan nyt niin paljon treenattavaa, että uusia treenattavia asioita ei ainakaan voida hetkeen aloittaa. Naksutinkoulutuksessa on nyt erityisesti treenattu Helmille ilmaisua etsijäkoiratoimintaa varten. Etsijäkoira ei voi ilmaista haukkumalla, jottei pelota etsittävää. Erilaisia ilmaisumuotoja on käytössä, mm. ohjaajan vaatteista roikkuvan ilmaisurullan koskettaminen. Helmi on pieni koira, joten rullan pitäisi olla kovin alhaalla. Helmin ohjaaja toivookin Helmin ilmaisevan tökkäämällä kuonollaan ohjaajaa vasemman jalan polveen. Helmi oppi kahdessakymmenessä minuutissa sen, että siltä toivotaan kuonokosketusta polveen. Asiassa on silti paljon työstettävää ennen kuin se on valmis liike etsijäkoiratreeneihin siirrettäväksi. Tällä hetkellä harjoitellaan kuonokosketusta eri nopeudella eri suuntiin tapahtuvassa liikkeessä, eli siis ohjaaja liikkuu eri nopeudella eteenpäin, sivulle, taaksepäin. Seuraavassa vaiheessa harjoituksiin lisätään ympäristöstä tulevia häiriöitä.

Matte on jo vuosikausia haaveillut pelastuskoiratoiminnasta. Asia on jäänyt sopivan koiran puuttuessa, mutta viime juhannuksen jälkeen asia on taas kovasti ollut maten mielessä. Jaa, miksikö juhannuksesta? No silloin matte tapasi Helminsä ensimmäisen kerran ja kävi ilmi, että aika puuhakkaalta ja älykkäältä vaikuttaa pieni koiratyttönen. Niinpä Helmi on käynyt pelastuskoiratoimintaa ajatellen yhdessä palveluskoirarotuisten kanssa hakutreeneissä ihan pienestä asti, onneksi on ihan maailman paras hakuryhmä, jossa pikkuista ei sorreta <3 Itsellä oli ajatus olla yhteydessä pelastuskoiraihmisiin vasta keväällä, mutta nyt hieman yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla tarjoutui mahdollisuus tutustua pelastuskoiratoimintaan jo nyt. Niinpä kuluvalla viikolla ollaan käyty jo kaksissa pelastuskoiratreeneissä, metsässä ja raunioilla :)

Metsätreeni oli hyvin hakutreenien kaltainen. Helmille otettiin 6 maalimiestä. Ilta alkoi jo hämärtyä ja koska Helmi on nyt ikänsä puolesta vaiheessa, jossa voi nähdä mörköjä, otettiin äijät aika lailla varman päälle. Helmi näki maalimiesten menon jonkin matkaa, mutta laskeutuvan hämärän vuoksi ainakaan matte ei nähnyt menoa loppuun asti. Maalimiehet olivat kuitenkin vain max 25m päässä lähetyspaikasta. Helmi lähetettiin perään saman tien, eikä yhdelläkään maalimiehellä tullut esille mitään mörköpelkoja, vaan puuhakkaasti Helmi paineli maalimiehelle ja tuli hätäilemättä, makkaraa syöden maalimiesten kanssa pois metsästä.

Toisena päivänä oltiinkin sitten pelastusharjoittelualueella. Siellä on mahdollista harjoitella monenlaista, raunioita, rakennusetsintää, erilaisten rappujen kiipeämistä jne. Helmin kanssa mentiin raunioille. Tämä oli matellekin ihan uusi maailma ja raunioita ennen treenejä tallattaessa mietin ensimmäistä kertaa, että miten nuo omat vapaa-ajan vakuutukset olivatkaan ja mitenköhän vaarallista tämä on koiralle. Rauniolla liikkuminen oli kokemattomalle aika jännää. Joka askelta piti miettiä ja silti pienimmät betonimurikat ja maa-aines liikkuivat paikoin jalan alla. Raunioissa on koloja ja putoamismahdollisuuksiakin koiralle, mutta tietysti harjoitteluolosuhteet on tehty mahdollisimman turvalliseksi. 

Helmi-Orvokki pääsi vuorollaan raunioille. Helmille otettiin raunioilla kolme maalimiestä, jotka olivat "piilossa" raunioiden päällä, ihan näkyvässä paikassa siis ja tälläkin kertaa Helmi näki maalimiesten menon. Hiukan Helmi joutui hakemaan tassuillaan sopivia kulkureittejä, mutta periksi antaminen tai pelko ei tullut ilmeisesti sen mieleenkään. Päättäväisesti se eteni maalimiehelle ja taas seuraavalle. Treenin vetäjän arvio treenin jälkeen oli, että Helmissä todennäköisesti olisi ainesta aivan erinomaiseksi pelastuskoiraksi <3 <3 <3 Itse nautin treeneistä ihan valtavasti. Kiva oppia jotain aivan uutta kymmenien koiraharrastusvuosien jälkeen :) ... ja tärkeintä on se, että voi tehdä koiran kanssa jotain hyödyllistä. Iän myötä on oppinut sen, että ei kannata suunnitella ja haaveilla koiraharrastuksissa liikaa, koska kohtalo on toisinaan aika arvaamaton. Niinpä matte ei aio tehdä yhdestäkään harrastuksesta mitään elämää tärkeämpää asiaa, me vaan Helmin kanssa harrastetaan sitä, mistä kumpikin tuntuu nauttivan ja katsotaan mihin päädytään. Nyt meillä ainakin oli molemmilla kivaa ja mennään treeneihin toisenkin kerran :)

Ai niin, kotona ollaan ihan satunnaisesti harjoiteltu myös henkilöhaun ilmaisua. Henkilön Helmi saa ilmaista haukkuen, joka on sille kovin luontaista, haukkuminen siis :) Pieneksi koiraksi Helmillä on vahva ja kantava ääni, harrasteita ajatellen loistava ominaisuus. Tätä pitää itselleen muistuttaa silloin, kun ne Talvin kanssa haukkuvat toinen toisiaan, niiden suosikkiharrastus toisinaan, voih....

Alla uunituoreet kuvat Helmin tämän päivän etsijäkoiratreeneistä. Näissä kuvissa Helmi on vuorostaan maalikoirana, eli odottelee tulevansa löydetyksi. Helmin oma etsijäkoiratreeni oli tänään 150 metriä pitkä kaupunkijälki. Helmi ei tällä kertaa enää nähnyt etsittävän koiran lähtöä, vaan Helmille annettiin autolla haju etsittävästä koirasta, hajulähteenä etsittävän koiran kaulapanta. Käskyn saatuaan Helmi lähti heti töihin. Etsittävä koira oli matkan varrella ylittänyt ison vesilätäkön ja ei Helmikään lätäkköä lähtenyt kiertämään vaan suunnisti päättäväisesti lätäkön läpi. Koska etsittävä koira oli valkoinenpaimenkoira, oli sillä ollut hieman enemmän raajakorkeutta, mutta Helmin jalat loppuivat kesken ilmeisesti tukkiutuneen viemärikannen kohdalla ja Helmi joutui uimahommiin. Onneksi vesikin on pikkupennusta lähtien tuttu ja miellyttävä elementti, joten näin syyssateessakaan Helmi ei piitannut koko asiasta, vaan jatkoi työtään. Kaupunkihälystä Helmi ei piitannut, vaan jälkityöskentely oli moitteetonta koko jäljen ajan. Tänään ilmaisu tapahtui siten, että löydön tehtyään Helmi otti hetkeksi pönötysasennon ja kääntyi sitten ohjaajaan päin ja sai tästä sitten ruokapalkkansa. On se vaan aikamoinen Helmi :)



perjantai 3. lokakuuta 2014

Retki Poriin

Helmillä oli tänään ohjelmassa reissu Poriin, vähän katselemaan muutakin maailmaa kotimetsän lisäksi.
Reissu alkoi rengashallista
 Helmi oppi kiipeilemään jo kasvattajan luona laatikoiden ja puurakennelmien päälle. Kiipeily on edelleen kivaa...
 ...ja ritiläkin kelpaa.
Kaikki ihmiset ovat edelleen Helmistä kivoja:




Sitten olikin aika siirtyä tutustumaan Porin "nähtävyyksiin" :)
...Toriparlamentti...
 
Eetu Salinia pitää aina koiranpentujen kanssa käydä moikkaamassa...
 ... ja aina löytyy joku joka haluaa moikata pikkuista mustaa
 Liukuoviinkin tutustuttiin, no problems!
Lopuksi vielä moikattiin Mairea:
Vaikka matte jo välillä arveli jonkinlaisen mörkövaiheen Helmillä alkavan, niin ei sitä ainakaan tänään Porissa huomannut. Kyllä näin reippaan ja sosiaalisen pennun kanssa kelpaa mennä toistekin ihmisten ilmoille <3